Pellavaöljy ja hevosystävämme
Lemmikkimme tarvitsevat öljyä toimiakseen, sillä solukalvot rakentuvat öljyistä ja rasvoista. Rasvahappoja, joita eläimet eivät itse pysty muodostamaan, kutsutaan välttämättömiksi rasvahapoiksi. Niitä ovat omega 6 ja omega 3. Jotta lemmikkimme pysyvät terveinä, niiden ruokinnassa pitää rasvahappojen olla oikeassa suhteessa keskenään.
Ylivoimaisesti eniten omega-3-rasvahappoja on pellavaöljyssä, sillä sen rasvahapoista noin 60% on omega-3-rasvahappoihin kuuluvaan alfalinoleenihappoa. Siksi sillä on helppo tasapainottaa vääristynyttä omega-6/omega-3-suhdetta. Pellavaöljystä saadaan omega-3-rasvahappoja neljä kertaa enemmän kuin omega-6-rasvahappoja. Suhde on siis 1:4 kun taas muissa kasviöljyissä se on erilainen. Pellavaöljyn terveellisyys perustuu sen suureen tyydyttymättömien rasvahappojen määrään. Pellavaöljyssä tyydyttymättömien rasvahappojen määrä on yli 90% rasvahapoista.
Kasviöljyjen käyttö lisää eläimillä E-vitamiinin tarvetta. Samalla E-vitamiini antioksidanttina parantaa pellavaöljyn säilyvyyttä ja toimivuutta. Hevosen energiantarpeesta osa voidaan tyydyttää kasviöljyllä. Kilpahevosille sopiva käyttömäärä on 3-5dl päivässä. Lihasvaurioista kärsiville hevosille kasviöljyä voidaan syöttää enemmän, alkaen desilitrasta sataa elopainokiloa kohti. Iäkkäälle hevoselle kasviöljyä voidaan antaa lisäenergiaksi 1,5-2dl päivässä. Kyky ylläpitää ruumiinlämpöä heikkenee iän myötä, siksi vanha hevonen kuluttaa enemmän energiaa lämmöntuottoon. 3dl pellavaöljyä vastaa energiasisällöltään 1,5 kiloa kauraa. Rasvojen muuttuessa liike-energiaksi syntyy vähemmän lihaksia väsyttävää maitohappoa.
Koirille pellavaöljy soveltuu erinomaisesti lisäenergianlähteeksi. Lisäystasoksi voidaan suositella 5% rehuannoksen painosta. Öljylisäys parantaa rehuannoksen ja raakarasvan sulavuuksia. Lisäksi sillä on edullinen vaikutus turkin laatuun ja kiiltoon.
Pellavarouhe- ja öljy
Valmistamme pellavatuotteita Black Horse,tallli-Pro sekä Booster tuotemerkille. Tuotteita on saatavilla jälleenmyyjiltä kautta maan.